Eka kerta

Viimeisen puolentoista vuoden aikana on ystäväpiirissä ollut paljon ekoja kertoja. Ensimmäinen vauva, ensimmäinen omistusasunto, ensimmäinen vakituinen työpaikka, ensimmäinen vanhemman menetys, ensimmäiset häät ja jopa ensimmäinen avioerokin. Tuntuu että niistä toisenlaisista ekoista kerroista, eli teini-iän ekoista hiprakoista, seurusteluista, sauhuista, kotoa ja yhteenmuuttamisista on vasta vähän aikaa. Tai itse asiassa aika kauan, se aika vaan on mennyt ihan järkyttävän nopeasti. Ja mun hampaat kalisee noiden aikuisten ekojen kertojen edessä ihan toiseen tapaan kuin vuonna -94 Herusten kioskilla kun joku tarjosi lonkeroa.

Kalisemista edisti lähestyvä synymäpäivä sekä poikaystävän esittämä kysymys; "Milloin me otetaan asuntolainaa?" "Nnngh. Ei meillä ole rahaa sanoin." "Säästetään." "Mitäs jos säästettäisiinkin siihen Trans-Siperian junaan?" mä ehdotin. Itse asiassa näin jo samalla itseni sieluni silmin rinkka selässä jossain travelleri-hostellissa Mongoliassa. Jau. Pitäisiköhän ottaa rastat?

Epämääräinen mini-kriiseily jatkui aamulla metrossa. Huomasin vilkuilevani noin lukioikäistä pojankloppia jolla roikkui rengas sieraimista ihan vain saadakseni selville saisinko yhtään katsetta takaisin. Todistaisi että tässä ollaan vielä nuoria ja vetäviä. En onnistunut saamaan aikaan näkyviä tuloksia. Siirsin ajatukseni takaisin Trans-Siperian junaan, rastoihin ja sen sellaiseen.

Sitten sattui jotain hassua. Toimistoomme tuotiin uusia huonekaluja ja yksi firman pipopäisistä kundeista näytti hämärästi tutulta. Mä tajusin että se oli mun vanha sokkotreffi menneiltä vuosilta. Mahtavaa! Elävä todiste kreivin aikaan siitä että olin ehkä ollut (ainakin olevinani) villi ja vapaa, höntyillyt kaupungilla sekä tapaillut pipopäitä. Haa. vaihdettiin pari sanaa ihan ystävällisessä hengessä ja istuin tyytyväisenä takaisin tuoliini. Onneksi pipopäät olivat jo ennättäneet lähteä, kun muistini alkoi ladella minulle muutakin kyseisestä hepusta. Kuten sen, että kyseiset sokkotreffit olivat katastrofi. Juuri sellaiset klassisen vaivaantuneet joilloin ei keksi mitään sanottavaa. Ja että törmäsin häiskään toistekin kaupungilla kesäyönä jatkojen jatkoilla, jossa olin olevinani todella fiksu ja filmaattinen todistellakseni mitä tyyppi menetti mönkään menneillä treffeillä. Aamulla oli järkyttävä krapula ja korvat punaisena jutuista joilla olin noin kello kuusi aamulla briljeerannut. Urgh.

Aloin pikkuhiljaa palailla todellisuuteen, johon tänä perjantaina kuuluu lenkki raskaana olevan ystävän kanssa, huomenna ystäville ja niiden puolikkaille syötettävän aterian suunnittelu sekä pojan kainalossa köllöttely meidän (vuokra!)kodissa. Keski-ikäistä? Varmaan. Mutta ah, aika kivaa.

Mun hampaat kalisee edelleenkin ihan yhtä paljon noista ekoista kerroista joista koko juttu alkoi, mutta kai tämä on jo ainakin alku. Tai jos ottaisi sitten joskus sitä asuntolainaa niin paljon että sillä rahalla pääsisi Siperiaankin?