Kauppakorkeassa opetetaan varmaankin vuoden uutuutena kurssia "Asiakas on ääliö". Vai miten pitäisi suhtautua seuraavanlaiseen ilmoitukseen:
Huoliteltu kolmekymppinen
Olen nuorekas vuonna -76 syntynyt tiiliverhoiltu omakotitalo Mäntsälässä. Kätken sisälleni 4 huonetta, keittiön ja saunaosaston. Seison tukevasti omalla 900 neliön tontilla, lähellä keskustan palveluita. Minua on uudistettu vuosien saatossa. Mh. 295.000
Kiinteistömaailman nerokas markkinointiosasto oli varannut sunnuntain Hesarin koko etusivun edellämainitun tyylisille ilmoituksille. Ampukaa minut jos ihmiset oikeasti syttyvät tuosta!
Kyseinen ilmoitus on kuitenkin vain yksi tapa soveltaa "Asiakas on ääliö"-kurssin oppeja. Den Kungliga Klubben lähettää pari kertaa viikossa minulle viestejä etunimelläni kiitellen hikisistä öistä sekä kutsuen taas pian messiin klubille, vaikka en ole koskaan puljussa käynyt, erehtynyt vain jättämään yhteystietoni nettisivuilla "lisätietoja kiitos"-kohtaan.
Parin vuoden takaa on jäänyt mieleen Elixia-kuntokeskuksen raivon partaalle saattanut jäsenyyden pakkomarkkinointi. Sain siskoltani ilmaisen lipun kokeilemaan kyseistä punttista. Sen saamarin lipun käyttäminen johti pakkokierrokseen salilla ja istumaan suurihampaisen ja tekopirteän ohjaajapoitsu-Mikon toimistoon. Mikko antoi ymmärtää, että lähteminen, saati lipun käyttäminen ei sovi ennenkuin nimi 24 kuukauden jäsennydestä (80 € /kk) on kiltisti pistetty paperiin. Kerrankin osasin olla häijy myös oikeassa elämässä ja sain itseni ulos toimistosta verisesti loukkaantuneen Mikon ohi. Mutta Mikkohan vainosi minua puhelimella jäsenyyttä kaupaten viikoittain. Viimeinen pisara oli kun eräänä päivänä löysin eteismatoltani postikortin tekstipuoli ylöspäin. Käsinkirjoitetussa kortissa luki "Oli tosi hauskaa nähdä viimeksi, toivottavasti nähdään pian taas :) Mikko" Katselin korttia ja kelasin läpi tuntemiani Mikkoja. Salainen ihailija ehkä? Kunnes käänsin kortin jonka kuvapuolella paistoi vihreänä silmään Elixian logo. RäyhRäyhRäyh.
Siskot ja veljet, meitä pidetään idiootteina tai hyvin yksinäisinä.
Thursday, February 22, 2007
Monday, February 19, 2007
Haahka ja ihminen. Samassa kusessa.
-mainoslauseella pelastetaan Itämerta. Mahtava kamppis, kerrankin meni mainos korvasta sisään ja todellakin jäi sinne.
Saturday, February 17, 2007
Hevi- ja metallikansan Euroviisuinnostus vai euroviisukansan hevi- ja metalli-innostus?
Tänään Euroviisukarsinnoissa äänestettiin Suomen edustaja tulevissa mittelöissä. Kymmenestä kipaleesta kansa äänesti ensin parhaat kolme ja kolmen kärjestä ykkösen. Ja tsiisus taas kerran. Kolmen parhaan joukossa olivat Hanna Pakarinen, Lovex ja Thunder-jotakin. Pakarisen biisi aika raskassävyistä kiukkupoppia, Lovexista tuli mieleen teini-ikäiset matkimassa Guns n´Rosesin Slashia (oisko johtunut silintereistä?) ja se viimeinen oli ilmeisesti olevinaan jonkin sortin heviä. Siis Euroviisuissa.
En mitenkään voi väittää tuntevani metalli- ja hevigenreä erityisen hyvin, mutta sen verran uskaltaisin olettaa, että Euroviisuissa ei vaan voi esittää ihan älyttömän hyvää sellaista. Tai ainakaan ihan kovin uskottavasti. Ja se mitä Lordille kävi viime vuonna varmaankin johtui koko paketista.
Häpeähän kuuluu olennaisesti kansanluonteeseemme ja sitä minäkin halusin vältellä alistuessani lähettämään tekstiviestin ja ottamaan osaa äänestykseen. Että edustamassa olisi edes nyt se Hanna Pakarinen jonka rallatus sentään kuulosti ihan siedettävältä. Onneksi lopulta biisin kertosäe "Leave me alone, I want to go home" erittäin kiukkuisti ilmaistuna riittivät Suomen kansalle todisteeksi riittävästä raskasmielisyydestä maamme edustustehtäviin ja ykköspaikka irtosi.
Allekirjoittanut kuitenkin jää pohtimaan onko Suomen hevi- ja metallikansa todella ruvennut diggailemaan Euroviisuja vai onko Euroviisukansa vain noin yleisesti hurahtanut tuohon tummansävyyn?
En mitenkään voi väittää tuntevani metalli- ja hevigenreä erityisen hyvin, mutta sen verran uskaltaisin olettaa, että Euroviisuissa ei vaan voi esittää ihan älyttömän hyvää sellaista. Tai ainakaan ihan kovin uskottavasti. Ja se mitä Lordille kävi viime vuonna varmaankin johtui koko paketista.
Häpeähän kuuluu olennaisesti kansanluonteeseemme ja sitä minäkin halusin vältellä alistuessani lähettämään tekstiviestin ja ottamaan osaa äänestykseen. Että edustamassa olisi edes nyt se Hanna Pakarinen jonka rallatus sentään kuulosti ihan siedettävältä. Onneksi lopulta biisin kertosäe "Leave me alone, I want to go home" erittäin kiukkuisti ilmaistuna riittivät Suomen kansalle todisteeksi riittävästä raskasmielisyydestä maamme edustustehtäviin ja ykköspaikka irtosi.
Allekirjoittanut kuitenkin jää pohtimaan onko Suomen hevi- ja metallikansa todella ruvennut diggailemaan Euroviisuja vai onko Euroviisukansa vain noin yleisesti hurahtanut tuohon tummansävyyn?
Friday, February 16, 2007
Sveitsiläistä kiihkeyttä
Olen siinä mielessä poikkeava (ja jotkut ehkä käyttäisivät myös sanaa tylsä) että rakastan suuresti Sveitsiä. Ennen kuin vietin vuoden paikan päällä, ei Sveitsistä tullut mieleen juuri mitään. Korkeintaan Alpit ja reikäinen juusto. Ja pankit. Sveitsi oli vähän hajuton ja mauton. Niin ja ehdottomasti vähän harmahtava valinta Erasumus-kohteeksi, verrattuna ainakin mielikuviin vaihtarielämästä vaikkapa Barcelonassa tai Mexico Cityssä. Sveitsiläiseen mittakaavaan sopivaksi jännitysmomentiksi voidaan ehkä laskea se, että hysteeriset aatelisrouvat täältä pohjoismaista rahdattiin 1900-luvun alkupuolella juuri Sveitsiin toipumaan.
Mutta Sveitsi on mahtava maa. Missään hommat ei toimi niin hyvin kuin Sveitsissä. Kaikkialla on kaunista, juustoa riittää, kesäisin on helle ja talvisin juuri sopivan kirpeää.
Jatkaisin mielelläni yksityiskohtien erittelemistä, mutta huolimatta suuresta rakkaudestani Sveitsiä kohtaan, sveitsiläisiä ei voi olla myös pilkkaamatta. Kaikella rakkaudella toki!
Olen jo aiemmin muissa yhteyksissä pohtinut sveitsiläisen anarkismin (sellainen on kuulemma olemassa) syvintä olemusta ja tullut siihen tulokseen, että äärimmäisessä muodossaan se voisi tarkoittaa yli puolen yön aukiolevaa pikaruokalaa. Tavattuani viime viikolla Suomessa erään sveitsiläisen ystäväni, olen juuttunut myös analysoimaan sveitsiläistä rakkautta. Nimittäin sveitsinsaksalaiset eivät käytä kaikkien tuntemaa saksankielistä fraasia Ich liebe dich, vaan sen sijaan tunnustaessaan rakkautensa tokaisevat Ich habt dich gern. Vapaasti suomennettuna Haluaisin sinut kernaasti.
Mitä kiihkeyttä!
Mutta Sveitsi on mahtava maa. Missään hommat ei toimi niin hyvin kuin Sveitsissä. Kaikkialla on kaunista, juustoa riittää, kesäisin on helle ja talvisin juuri sopivan kirpeää.
Jatkaisin mielelläni yksityiskohtien erittelemistä, mutta huolimatta suuresta rakkaudestani Sveitsiä kohtaan, sveitsiläisiä ei voi olla myös pilkkaamatta. Kaikella rakkaudella toki!
Olen jo aiemmin muissa yhteyksissä pohtinut sveitsiläisen anarkismin (sellainen on kuulemma olemassa) syvintä olemusta ja tullut siihen tulokseen, että äärimmäisessä muodossaan se voisi tarkoittaa yli puolen yön aukiolevaa pikaruokalaa. Tavattuani viime viikolla Suomessa erään sveitsiläisen ystäväni, olen juuttunut myös analysoimaan sveitsiläistä rakkautta. Nimittäin sveitsinsaksalaiset eivät käytä kaikkien tuntemaa saksankielistä fraasia Ich liebe dich, vaan sen sijaan tunnustaessaan rakkautensa tokaisevat Ich habt dich gern. Vapaasti suomennettuna Haluaisin sinut kernaasti.
Mitä kiihkeyttä!
Tuesday, February 13, 2007
Päivän inhokki
Päivän inhokki on löytynyt. Se on ehdottomasti ystävänpäivän alla taas asiakkaitaan muistanut Kansaneläkelaitos ja kyseisestä byroosta opintotukiosasto. Lähipiiriäni on laskutettu yhteensä noin 4000 eurolla männä päivänä.
Hävyttömin veto on erääseen ystäväpariskuntaan osunut sivallus. Jo aiemmin tänä vuonna avoparista partaisemmalle osapuolelle ilmoitettiin, että hänen on maksettava takaisin asumisilisiä noin 1300 euron edestä, sillä hänen avovaimonsa oli vuonna 2004 tienannut liikaa. Eihän sellainen sovi. Se itkun ja naurunsekainen kohta tulee siinä, että kyseinen pariskunta ei ollut edes tavannut vuonna 2004. Tarkkaan ottaen se parrakas asui itse asiassa vielä toisen kanssa. Parrakkaan olisi siis vuonna 2004 pitänyt tietää, että hän tulee vuonna 2005 asumaan vähemmän parrakkaan kanssa, jota hän ei ollut tavannutkaan. Vähemmän parrakkaan taas olisi pitänyt laittaa rahaa sukanvarteen. Ihan siltä varalta, että sattuisi tapaamaan jonkun, joka nostaa opintuen asumislisää ja muuttaa mahdollisesti hänen kanssaan yhteen, joka tietenkin tarkoittaisi, että hänen tulisi elättää parrakasta, happea! Ja sitten samasta pariskunnasta se vähemmänkin parrakas sai tonnin karhukirjeen viime vuodelta, eli se viimeistään niistä vuoden 2005 olisi-pitänyt-olla-säästöistä. Joita ei siis koskaan ollut. Onko joku vielä kärryillä?
Pariskunnalle on vielä kaiken lisäksi tulossa vauva. Mutta valitukset eivät Kelalle asiasta tulleet kuulonkaan. Hyvinhän opiskelijoilla on varaa maksaa yhteisestä taloudesta 2300 ensi kuun aikana takaisin, eihän se ole kuin vaivaiset nelisentoistatuhatta vanhaa markkaa.
Äänekästä kiroilua.
Hävyttömintä on että:
a) Jengi kuitenkin painaa opintoja valmiiksi niiden typerien tukikuukausien eteen.
b) Yhdessä asuvien katsotaan olevan elatusvelvollisia toisiaan kohtaan. Miksi ihmeessä?!
c) ...etenkin silloin, kun tyyppiä ei ole edes tavannut!
d) Ei ole hajuakaan kenen ovelle pitäisi mennä istumaan dynamiittipötkö reiteen teipattuna.
Räyh.
Hävyttömin veto on erääseen ystäväpariskuntaan osunut sivallus. Jo aiemmin tänä vuonna avoparista partaisemmalle osapuolelle ilmoitettiin, että hänen on maksettava takaisin asumisilisiä noin 1300 euron edestä, sillä hänen avovaimonsa oli vuonna 2004 tienannut liikaa. Eihän sellainen sovi. Se itkun ja naurunsekainen kohta tulee siinä, että kyseinen pariskunta ei ollut edes tavannut vuonna 2004. Tarkkaan ottaen se parrakas asui itse asiassa vielä toisen kanssa. Parrakkaan olisi siis vuonna 2004 pitänyt tietää, että hän tulee vuonna 2005 asumaan vähemmän parrakkaan kanssa, jota hän ei ollut tavannutkaan. Vähemmän parrakkaan taas olisi pitänyt laittaa rahaa sukanvarteen. Ihan siltä varalta, että sattuisi tapaamaan jonkun, joka nostaa opintuen asumislisää ja muuttaa mahdollisesti hänen kanssaan yhteen, joka tietenkin tarkoittaisi, että hänen tulisi elättää parrakasta, happea! Ja sitten samasta pariskunnasta se vähemmänkin parrakas sai tonnin karhukirjeen viime vuodelta, eli se viimeistään niistä vuoden 2005 olisi-pitänyt-olla-säästöistä. Joita ei siis koskaan ollut. Onko joku vielä kärryillä?
Pariskunnalle on vielä kaiken lisäksi tulossa vauva. Mutta valitukset eivät Kelalle asiasta tulleet kuulonkaan. Hyvinhän opiskelijoilla on varaa maksaa yhteisestä taloudesta 2300 ensi kuun aikana takaisin, eihän se ole kuin vaivaiset nelisentoistatuhatta vanhaa markkaa.
Äänekästä kiroilua.
Hävyttömintä on että:
a) Jengi kuitenkin painaa opintoja valmiiksi niiden typerien tukikuukausien eteen.
b) Yhdessä asuvien katsotaan olevan elatusvelvollisia toisiaan kohtaan. Miksi ihmeessä?!
c) ...etenkin silloin, kun tyyppiä ei ole edes tavannut!
d) Ei ole hajuakaan kenen ovelle pitäisi mennä istumaan dynamiittipötkö reiteen teipattuna.
Räyh.
Monday, February 12, 2007
Ruotsiroikkuja
Blogin kirjoittaminen on hankalaa, jos elämässä sattuu olemaan meneillään mitään sellaista, mikä vaatii edes hitusen ajatustyötä. Edellisessä työpaikassani, jossa muun muassa rekisteröin kuolleiden yhteystietoja kahdeksan tuntia päivässä, saatoin ohessa pohtia esimerkiksi suhdettani korkokenkiin, iloita mahdollisista keskusteluista pöytäni kanssa, sekä jaaritella kalenterin ostamisesta.
Kävi kuitenkin niin iloisesti, että sain hakemani uuden työn, jonka olen aloittanut tänään. Uuden työn ja kuolleiden yhteystietojen rekisteröinnin välissä paahdoin gradua kaksi viikkoa. Ja tadaa, eilen illalla tekele oli valmis! Sairaan tylsä gradu jota en itsekään lukisi jos ei olisi pakko, mutta eikös se ole vähän homman henki? Siitä huolimatta olen vilpittömän ylpeä ja iloinen siitä, että olen saanut aikaan 78 sivua tekstiä. Vaikuttaa siltä ettei minusta tulekaan N:n vuoden opiskelijaa. Tai ainakaan siis yhtä niistä, joilla gradu roikkuu.
Sen sijaan minusta taitaa tulla ruotsiroikkuja. Alun pikkuriikkinenkin innostus pakolliseen ruotsin kurssiin on kaikonnut ja koen suurta katumusta siitä, etten tehnyt mokomaa joskus aikojen alussa. Uusi työ on megamegamegakiinnostaavaa ja ajatus ruotsintunneista keskellä päivää ärsyttää. Eikä uusi homma sentään ole ihan niin kiinnostavaa, että tekisi mieli istua illatkin toimistolla. Tämä on kuitenkin vääjäämätön seuraus, kun ruotsin kursseilla on oltava iltapäivisin. Toinen vaihtoehto on jäädä sitten ruotsiroikkujaksi ja selvittää kolmevitosena työhaastattelussa, että opiskelijastatukseni johtuu kyvyttömyydestäni parityöskentelyyn ruotsin tunneilla.
Eikö elämä olekin kertakaikkiaan vaikeaa joskus? Tai jos ei elämä, niin ainakin ruotsinkielisen referaatin tekeminen suomenkielisestä artikkelista "Suomessa tulee ottaa käyttöön veroja, jotka ohjaavat tuotantoa ja kulutusta ympäristön kannalta suotuisampaan suuntaan."
Siis oikeasti. Fan.
Kävi kuitenkin niin iloisesti, että sain hakemani uuden työn, jonka olen aloittanut tänään. Uuden työn ja kuolleiden yhteystietojen rekisteröinnin välissä paahdoin gradua kaksi viikkoa. Ja tadaa, eilen illalla tekele oli valmis! Sairaan tylsä gradu jota en itsekään lukisi jos ei olisi pakko, mutta eikös se ole vähän homman henki? Siitä huolimatta olen vilpittömän ylpeä ja iloinen siitä, että olen saanut aikaan 78 sivua tekstiä. Vaikuttaa siltä ettei minusta tulekaan N:n vuoden opiskelijaa. Tai ainakaan siis yhtä niistä, joilla gradu roikkuu.
Sen sijaan minusta taitaa tulla ruotsiroikkuja. Alun pikkuriikkinenkin innostus pakolliseen ruotsin kurssiin on kaikonnut ja koen suurta katumusta siitä, etten tehnyt mokomaa joskus aikojen alussa. Uusi työ on megamegamegakiinnostaavaa ja ajatus ruotsintunneista keskellä päivää ärsyttää. Eikä uusi homma sentään ole ihan niin kiinnostavaa, että tekisi mieli istua illatkin toimistolla. Tämä on kuitenkin vääjäämätön seuraus, kun ruotsin kursseilla on oltava iltapäivisin. Toinen vaihtoehto on jäädä sitten ruotsiroikkujaksi ja selvittää kolmevitosena työhaastattelussa, että opiskelijastatukseni johtuu kyvyttömyydestäni parityöskentelyyn ruotsin tunneilla.
Eikö elämä olekin kertakaikkiaan vaikeaa joskus? Tai jos ei elämä, niin ainakin ruotsinkielisen referaatin tekeminen suomenkielisestä artikkelista "Suomessa tulee ottaa käyttöön veroja, jotka ohjaavat tuotantoa ja kulutusta ympäristön kannalta suotuisampaan suuntaan."
Siis oikeasti. Fan.
Sunday, February 4, 2007
Suuri Stan-kierros
Pari vuotta sitten pukki toi jouluksi Lonely Planetin The Travel Book: Journey Through Every Country in the World -kirjan. Kirjassa on esitelty jokainen maa tällä pallolla. Matava opus! Kuvat ovat kirjassa ehkä kaikkein parasta. Niin, ja fiilis "Tonne pitää päästä" sivu toisensa jälkeen.
Listaan tänne top-3 reissut, jos rajana ei olisi raha ja/tai uskallus! Tässä listan ensimmäinen, jatkoa seuraa myöhemmin.
Reissu numero 1.
Junaan Helsingistä, suunnaksi joku Venäjän kaupunki, josta pääsee hyppäämään kaakkoon menevään junaan. Tsädäm, tästä alkaa suuri Stan-kierros: Kazahkstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Tadsikistan, Kirgistan. Afganistanin ja Pakistanin ehkä skippaisin toistaiseksi.
Miksi?
Kazahkstan: Market hopping in Almaty, the mercantile city that gathers Chinese, Uzbek, Russian and Turkish traders. Super rare Snow Leopards. Trekking the mighty Altay mountains, border to Russia and China. Uzbekistan: It was here that the Ancient Silk Road traversed. Visiting ancient city of Khiva, that looks like a giant sand castle. Photographing the melancholy
fishing boats left high and dry by the shrinking Aral Sea. Turkmenistan: Visiting Karakum desert. Staying in a traditional yurt. Still two generations ago the population was almost complitely nomads. Tadsikistan: The country is forged together by Soviet nation building and shared pride in a persian cultural heritage that is claimed to be the oldest in the Silk Road region. Kirgistan: Nomadic traditions, laid back hospitality and mere´s milk. Soaking in the thermal springs and spas of lake Issyk-Kul and wildlife watching for big cats, ibex, bear and wild boar.
Yöl bolsin! (Olkoon matkasi ongelmaton uzbeekiksi.)
Listaan tänne top-3 reissut, jos rajana ei olisi raha ja/tai uskallus! Tässä listan ensimmäinen, jatkoa seuraa myöhemmin.
Reissu numero 1.
Junaan Helsingistä, suunnaksi joku Venäjän kaupunki, josta pääsee hyppäämään kaakkoon menevään junaan. Tsädäm, tästä alkaa suuri Stan-kierros: Kazahkstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Tadsikistan, Kirgistan. Afganistanin ja Pakistanin ehkä skippaisin toistaiseksi.
Miksi?
Kazahkstan: Market hopping in Almaty, the mercantile city that gathers Chinese, Uzbek, Russian and Turkish traders. Super rare Snow Leopards. Trekking the mighty Altay mountains, border to Russia and China. Uzbekistan: It was here that the Ancient Silk Road traversed. Visiting ancient city of Khiva, that looks like a giant sand castle. Photographing the melancholy
fishing boats left high and dry by the shrinking Aral Sea. Turkmenistan: Visiting Karakum desert. Staying in a traditional yurt. Still two generations ago the population was almost complitely nomads. Tadsikistan: The country is forged together by Soviet nation building and shared pride in a persian cultural heritage that is claimed to be the oldest in the Silk Road region. Kirgistan: Nomadic traditions, laid back hospitality and mere´s milk. Soaking in the thermal springs and spas of lake Issyk-Kul and wildlife watching for big cats, ibex, bear and wild boar.
Yöl bolsin! (Olkoon matkasi ongelmaton uzbeekiksi.)
Thursday, February 1, 2007
Puun alle siitä leveilemästä
Olli Saarela kertoili juuri kuulumisiaan Rubenille ja Joonakselle Maikkarilla. Sillä tavalla oli suuri päivä, että huomenna tulee ensi-iltaan ohjaajan uusin tekele "Suden vuosi".
Joonas kysyi Ollilta mikä on uuden elokuvan viesti. Ja Ollin mukaan sehän on se, että elämässä suoritetaan nykyään liikaa. Ja että liian vähän istutaan puun alla ja arvostetaan sitä, että vain ollaan ja eletään tavallista elämää.
Jaahas.
No sepä on hyvä letkauttaa juuri oman elokuvan kutsuvierasnäytöksestä saapuneena, kulttuuriministerin, entisen Miss Suomen aviomiehenä. Kun aiemminkin on näperrelty vain sellaisia kärpäsen kakkakikkareita kuin Bad Luck Love ja Rukajärven tie.
Milloin Olli istuit siellä puun alla?
Joonas kysyi Ollilta mikä on uuden elokuvan viesti. Ja Ollin mukaan sehän on se, että elämässä suoritetaan nykyään liikaa. Ja että liian vähän istutaan puun alla ja arvostetaan sitä, että vain ollaan ja eletään tavallista elämää.
Jaahas.
No sepä on hyvä letkauttaa juuri oman elokuvan kutsuvierasnäytöksestä saapuneena, kulttuuriministerin, entisen Miss Suomen aviomiehenä. Kun aiemminkin on näperrelty vain sellaisia kärpäsen kakkakikkareita kuin Bad Luck Love ja Rukajärven tie.
Milloin Olli istuit siellä puun alla?
Subscribe to:
Posts (Atom)
