Pöh

Ja uudestaan pöh. Siis sille, etten tunnu ehtivän vaahdota ollenkaan. Vaahtoan töissä ja vaahtoan kotona, milloin mistäkin, mutta en täällä. Ehkäpä vaahtoan liikaa ollakseni satunnainen vaahtoaja. Huokaus.

Viime ajoilta positiivista on se, että räpylä on taas kunnossa, tosin nyt reistaa kurkku. Seuraavaksi valittanen todennäköisesti suonikohjuja. Olen myös huomannut, että nilkkansa teloneille nauraminen on universaali ilmiö, eikä rajoitu vain ystäväpiiriini.

Hiipivä hulluus tuntuu vaanivan. Yritän palata vähän paremmin eväin pian.

Viikonloppuna opittua…

...että terveellinen elämä tekee sairaaksi. Perjantainen yritys aloittaa kuntonyrkkeily loppui viidessä minuutissa telottuun räpylään. Toisaalta voin olla varsin ylpeä "Joo, kato urheiluvammoja" aion todeta viileästi kun joku kysyy miksi hoipun eteenpäin.

...että PMMP oli aivan loistava Tavastialla perjantaina. On ihan mahtavaa, että meillä on myös mimmejä, jotka saa yleisön aivan sekaisin ja on todella uskottavia siinä mitä ne tekee, ilman että niiden tarvitsee äijäillä. Kannatti lähteä vaikka räpylään koskikin ihan pirusti seuraavana päivänä. Parhautta oli myös rakkaiden häijyläisteni seura. Uskomatonta muuten kuinka paljon riemua nyrjähtäneestä nilkasta voi repiä oikeassa seurassa. Suosittelen lämpimästi.

...että sänkyyn yöllä lammikoksi sulanut jääpalapussi voi herättää ikäviä mielleyhtymiä sänkyseurassa.

...että demareittein vaalitappio oli kyllä ihan omin eväin ansaittu ylimielisellä asenteella ja epäonnistuneella mainonnalla. Vaikka SAK:n mainoksen vielä voisi pistää parodian piikkiin, niin käteen sattunutta demarinuorten vaalilehteä ei voi. Läpyskän nimi taisi olla Porvarin anatomia tai jotain sellaista. Koko lehden idea oli haukkua Kokoomusta. Tsiisus! Kokoomuksesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta jo viisivuotiaan yleissivistykseen odotetaan kuuluvan, että muiden haukkuminen on rumaa ja että sillä ei pitkälle pötkitä. Pöristyttävää, Z:n mainiota sanontaa lainatakseni.

...että eduskunnassa minun asioistani päättämässä on tasan kaksi alle kolmekymppistä. Surullista.

...että Suomessa on otettu iso askel eteenpäin äänestämällä ensimmäinen maahanmuuttaja Zahra Abdullah eduskuntaan. Taputan karvaisia käsiäni.

...että Valko-Venäjälle pyydettiin demokratiaa sunnuntaiyönä yli kuudessakymmenessä Euroopan kaupungissa tukkimalla patsaiden suita. Toinen karvainen taputus!

Pourquoi?

Miksiköhän ranskalaisissa elokuvissa ihmiset ovat aina täysin neuroottisia ja perverssejä? Tai siis ihan hauskaa että yleisesti ottaen elokuvan juoni voi olla muutakin kuin jenkkihöttöä, mutta onko ranskalaiset elokuvat lopulta niin erilaisia verrattuina jenkki-sellaisiin? Siinä missä Hollywood-leffassa on sankari, kaunis tyttö ja pahis, niin ranskalaiselokuvassa on paljon karvoja, patoutunutta panemista ja askillinen tupakkaa. Ihan yhtä ennalta arvattavaa?

Sub-tv on näyttänyt R&A-leffoja tiistaisin. Viime viikolla leffaa Textiles kuvaillaan Nyt:issä seuraavasti "Pariisilaisperheen maailmankuva saa kolauksen, kun näkemättä ostettu huvila sijaitseekin keskellä nudistileiriä." Tällä viikolla ohjelmassa oli Tout le plaisir pour moi "Komedia kauniista ja itsekeskeisestä nautiskelijasta Louisesta, jonka elämä menee mullin mallin, kun hän odottamatta kadottaa klitoriksensa. "

Sepä selvä juttu!

Toisaalta kyse voisi olla vain R&A-meiningistä, joka sattumalta sopii stereotypiaan ranskalaisleffasta. Päätin kääntää huvikseni TV5:lle, eli Ranskan TV:lle. Haa, oikeussalidraama! Kaikki näytti täsmälleen samalta kuin missä tahansa amerikkalaisessa lakimiessarjassa, jakkupukuisia kauniita naisia, komeita miehiä, oikeustalon portaat, ihmissuhdekoukeroita...Ensimmäisen oikeuskäsittelyn kohdalla höristelin korviani. Oikeussalikieltä oli hankalaa seurata. Pinnistelin ja vihdoin aloin erottaa mistä syyttäjä syytettyä hiilosti "...le sadomasochismé..."...jaahas..."...sex continuellemment..."... no yllätys..."...avec les animaux..." Mais bien sûr!

Hyvää munuaispäivää!

Mikäli et oikein jaksa innostua kansainvälisestä naistenpäivästä, suosittelen lämpimästi sen sijaan kansainvälisen munuaispäivän viettämistä! Se on nimittäin myös tänään. Muistetaan munuaisia ja kehutaan niitä, ovat kuulemma nimittäin tärkeät varusteet, radiossa kerrottiin.

Radiossa kerrottiin myös, että Kiinassa munuaisvarkaudet ovat varsin yleisiä. Täytyypä välttää puistoissa nukkumista kunhan joskus pääsen sille kuuluisalle Trans-Siperian matkalleni Kiinaan asti...

Lohduttavaa

Totesin tuossa että tänään ei oikein luista. Ajatus harhailee ja en selvästikään saa mitään aikaiseksi. Suurella taistelulla numeroiden kanssa eilen on varmaankin osansa asiaan. Työkaverini ilmoitti marinaani "Ei kannata murehtia. Sadan vuoden pästä kaikki on ohi kuitenkin."

Mainiota!

Ei minkään sanomisesta

Hypin aamulla pitkin radiokanavia pohtiessani mennäkö punttikselle vai ei ja mitä laittaa päälle. Korviini osui yhdestä aamushowsta kommentti:

Paljon paskanjauhajia pääsee vaalien aikaan ääneen. Asiahan on niin että poliitikot puhuu paljon ja ei sano mitään

Paljon mahdollista. Tosin en kaupallisen aamuradion juontajana olisi ensimmäisenä marisemassa kyseisistä ominaisuuksista. Enkä blogin pitäjänä.

Aivojen vasemmalla puolella havaittavissa synnynnäistä vajaatoimintaa

Uusi duuni on edelleen...uutta. Tämän nerokkaan oivalluksen voi tehdä seuraavista tosiasioista: 1) aamuisin on kivaa mennä töihin 2) olen edelleen aivan pihalla kaikista jutuista mihin sisältyy numeroita.

Oli suuri virhe tuulettaa lukion viimeisen lyhyen matikan kurssin jälkeen että "Ei enää ikinä". Kissanviikset. Hieman lohtua tosin antaa se, että yhtälöitä sen paremmin kuin derivointiakan ei ole tarvinnut harrastaa. Korvat punaisena olen tosin huomannut, että tuo prosenttilaskukin voi olla melko haastellista. Mistä minä nyt muistaisin monen vuoden takaa, että kumpi luku jaetaan kummalla?? Alennusmyynneissäkin on kaikki prosentit laskettu valmiiksi, liioiteltua odottaa että normaali-ihminen palaisi lukion kirjoille tasaisin väliajoin muistuttelemaan itseään laskukaavoista. Joku voisi tässä muistuttaa, että todennäköisesti kannattaa konsultoida niitä ala-asteen kirjoja esittämässäni tapauksessa. Tätä häpeän määrää. Etenkin kun istuu avotoimistossa, eikä voi edes soittaa isoveljelle kysyäkseen prosenttilaskun kaavaa. Yritän nimittäin toistaiseksi vielä salata vasemman aivolohkoni synnynnäisen vajaatoiminnan.

Mutta numeroiden vastapainoksi on sitten syitä miksi töihin on kiva mennä. Nimittäin se, että siellä ei tarvitse olla! Tänään lounaan jälkeen aurinko paistoi, vesi tippui ja oli selvästi ensimmäinen kevätpäivä. Työkaverini S:n kanssa todettiin että parempi mennä toimiston sijaan keskustaan luistelemaan. Ollaan sitten luovempia väitettiin ahkerille, jotka jäi toimistolle. Tunnin luistelu turistien joukossa, aurinkoa ja kaakaota, sitten vasta takaisin ruudun ääreen. Ei harmittanut istua iltaan asti. Etenkin kun päätin piilottaa kaikki numerot näkyvistä.

Parantajan lahjoja

Ironista, että kahden viikon flunssan aikana olen voinut tänään paremmin kuin moneen hetkeen kaadettuani eilen kurkusta alas kaikkea skumpasta kaljaan ja hoidettuani keuhkojani valkoisella Marlborolla. Hämmentävää.

Olen kuitenkin huomannut ilmiön ennenkin. Ehkä flunssa ei siis olekaan seurausta stressistä ja häijyistä pöpöistä vaan ruumiini yrittää rään välityksellä viestittää minulle, että sillä on tylsää ja että se tarvitsee lisää juhlia.