Aivojen vasemmalla puolella havaittavissa synnynnäistä vajaatoimintaa

Uusi duuni on edelleen...uutta. Tämän nerokkaan oivalluksen voi tehdä seuraavista tosiasioista: 1) aamuisin on kivaa mennä töihin 2) olen edelleen aivan pihalla kaikista jutuista mihin sisältyy numeroita.

Oli suuri virhe tuulettaa lukion viimeisen lyhyen matikan kurssin jälkeen että "Ei enää ikinä". Kissanviikset. Hieman lohtua tosin antaa se, että yhtälöitä sen paremmin kuin derivointiakan ei ole tarvinnut harrastaa. Korvat punaisena olen tosin huomannut, että tuo prosenttilaskukin voi olla melko haastellista. Mistä minä nyt muistaisin monen vuoden takaa, että kumpi luku jaetaan kummalla?? Alennusmyynneissäkin on kaikki prosentit laskettu valmiiksi, liioiteltua odottaa että normaali-ihminen palaisi lukion kirjoille tasaisin väliajoin muistuttelemaan itseään laskukaavoista. Joku voisi tässä muistuttaa, että todennäköisesti kannattaa konsultoida niitä ala-asteen kirjoja esittämässäni tapauksessa. Tätä häpeän määrää. Etenkin kun istuu avotoimistossa, eikä voi edes soittaa isoveljelle kysyäkseen prosenttilaskun kaavaa. Yritän nimittäin toistaiseksi vielä salata vasemman aivolohkoni synnynnäisen vajaatoiminnan.

Mutta numeroiden vastapainoksi on sitten syitä miksi töihin on kiva mennä. Nimittäin se, että siellä ei tarvitse olla! Tänään lounaan jälkeen aurinko paistoi, vesi tippui ja oli selvästi ensimmäinen kevätpäivä. Työkaverini S:n kanssa todettiin että parempi mennä toimiston sijaan keskustaan luistelemaan. Ollaan sitten luovempia väitettiin ahkerille, jotka jäi toimistolle. Tunnin luistelu turistien joukossa, aurinkoa ja kaakaota, sitten vasta takaisin ruudun ääreen. Ei harmittanut istua iltaan asti. Etenkin kun päätin piilottaa kaikki numerot näkyvistä.