Epäkesä

Satunnainen vaahtoaja julistaa virallisesti tämän kesän epäkesäksi. Heinäkuu on uusi tammikuu.

Idiootteja täynnä koko maa

Johtuuko lienee taas maanantaista, että vaahtoaja on harvinaisen kärttyinen. Myös sillä on osansa kiukutteluun, että sain pitkästä aikaa todistaa itse kesäisenä lauantaiyönä autonratista millaisia idiootteja tämä maa on täynnä. Aivan älyttömiä ohituksia ja sen sellaista. Uusi viikko alkaa aina toteamalla kuinka monta kuollutta karvanoppaelvikset ovat heikkoa itsetuntoaan ja paskaa elämäänsä kompensoidessaan viikonlopun aikana taas saaneet aikaiseksi.

Saunan taakse sanon minä.

Lomafiilistelyä -jo lähes itkemättä

Alkuviikon lomaltapaluuketutus alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Pystyy jo muistelemaan loman parhaita hetkiä itkemättä vuolaasti, joten tässä muutama aikajärjestyksessä:

-Sen opiskelukaverin valmistujaisbileet, jonka juhlissa vaan aina on niiiiin hauskaa. Kuinka jotkut tekevät sen? Hyvää ruokaa, rento fiilis, mainiota seuraa, juoma ei lopu koskaan ja emännästä ja isännästä paistaa kuinka kivaa touhu niistäkin on. Ja aurinkokin vielä paistoi.

-Saarenmaalainen olkikattoinen ihana kivitalo. Ympärillä vain luonnnonkukkaniittyä, alla laukkaava hevonen ja öisin ikioma prinsessahuone. Kolme kertaa päivässä katettu ateria ja hyviä kirjoja. Päässä ei liiku mitään mutta kuin fiilis siitä että vitsi mä olen onnekas kun saan vain olla, ja olla sitä täällä.

-Viiden päivän ratsastuksen ja vuoteen sikeimmin nukuttujen unien jälkeen rakas häijyläinen tulee vastaan Tallinnaan. On juhannusaatto, aurinko paistaa ja me juodaan valkoviiniä lounaan kanssa, vaellellaan ympäri vanhaa kaupunkia, otetaan päikkärit ja rätkätetään. Niin ja lauletaan kunniakasta viisua"Kapteeni katsoi horisonttihin..."Juodaan coctailit, syödään ja ollaan. Ja rätkätetään vähän lisää. Ihanaa!

-Ulkomaan siskon näkeminen. Kesäkuuma, rantapiknik ja kesäillan terassi. Tässä vaiheessa rätkätysvatsaan jo koskee.

-Puolikas loma-ja työreissu Brysseliin. Positiivisia yllätyksiä uudessa seurassa, kerrankin myös vapaa-aikaa tuossa kaupungissa ja hetki tavata puolentoista vuoden jälkeen ihana S, jonka kanssa reissattiin menneinä vuosina pitkin mannerta ja ystävystyttiin. Kukaan ei voi olla niin sulonen. Tai ilmeisesti espanjattaret siis voivat. Ja syödä samalla maailman parasta suklaakakkua.

- Ajaa hippamekko päällä kohti keskustaa heinäkuun lämpimässä yössä.

- Piitkän pitkä loma-aamiainen rakkaiden häijyläisten kanssa. Tuoretta hedelmäsalaattia, mozzarellaleipiä, kahvia...Ei haittaa, vaikka sataa vettä, voi katsoa DVD:ltä monta jaksoa Sinkkistä ja vain lojua, juoruta ja olla. Parhautta!

- Tanssia pojan kanssa ja miettiä että voi kun se on kiva ja komea.

-Huomata, että kaason velvollisuudet on hoidettu suht kunnialla ja juhlia vanhojen ystävien kanssa.

-Ottaa mummon tohvelit tyttöjen kanssa sen nerokkaan häijyläisen "käsilaukusta".

- Helpottaa työketutusta juomalla teetä sen ystävän keittiössä, jossa kaikki maailman muheet, jopa lomaltapaluusellaiset, lakkaavat olemasta.

Aurinkoisin terveisin

Satunnainen vaahtoaja on ollut kesälaitumella, kuten varsin hiljaisesta blogista ovat jotkut päätelleet. Tai laitumilla ja laitumilla. Viikon saarenmaalaisella niityllä (i-h-a-n-a-a) ja pari viikkoa asfalttiviidakossa juoksemassa kaikkia niitä asioita joita olen lahjakkaasti laiminlyönyt koko kevään.

Eilen sitten oli edessä töihin paluu. Yritin tehdä sen hissun kissun ja pehmeästi. Vain sähköpostin purkua, tänään työskentelyä kahvilassa ja aikainen kotiinlähtö. Ja silti vaan väsyttää ihan pirusti. Uh. Haluan olla positiivinen, reipas, aikaansaapa, notkea, ruskea, hehkeä, älykäs "en koskaan valita koska kaikki on aina aiiiivan mahtavaa." Koska oikeasti, kaikki on aivan mahtavaa. Minä se vain olen kärttyinen. Ja miksi? Siksi että jäätelöstä putosi pallo, käsivarsi paloi ja tekee mieli valittaa. Vaikka ne Afrikan lapset ihan oikeasti näkee nälkee.

Tässä yritän siis epätoivoisesti palata arkeen, johon kuuluu olennaisesti ja erottamattomasti ystävämme Jyrä. Olemme ystäväpiirissä nimittäin huomanneet, että pitkin meidän kaupunginosia ajelee Jyrä, joka vetelee meidän kaikkien yli viikonloppuisin. Räyh, viuh, edestakaisin, talla pohjassa etupyörä kirskuen. Niin, että maanantaina koukkuiset sormet täristen joku meistä saa juuri ja juuri raahauduttua töissä tietokoneen ääreen ja lähetettyä sos-meilin, jota muut koukkusormet ja jyrän alle jääneet sitten myötäilevät tuskissaan omilta päätteiltään. Kuinka näin voi käydä 20 ja risat ikäisille neidoille parhaassa iässä?? No okei, 25+, mutta silti. Käsitykseni mukaan vielä tuossa iässä luontainen kyky toipua viikonloppuisista Jyränkutsuntatoimista toimisi.

Mutta ilmeisesti ei, jokainen maanantai ja tässä tapauksessa näköjään tiistaikin alkaa jyrän alta. Voi kun se olisi nyt vain tämä lomanjälkeinen viikonalku kun se venyy tiistaille asti. Istun täällä sormet niin ristissä, että koukkusormet ovat kohta solmussa. Sitten en enää pysty lähettämään edes sos-meilejä.