Viikon uutissaldo

...on kolme vauvaa kahdet häät. Ja nyt on vasta torstai. Urgh.

Teen tänään töitä yliopistolla toimiston sijaan. Epätoivoinen takertumisyritys nuoruuteen.

Kesän garderobe

Joskus kaupungilla on sellainen kutina, että NYT! Tarkoittaen, että NYT on shopattava. Paljon. Olin juuri ihmetellyt K:lle messengerissä (työpäivääni tehokkaasti käyttäen) kuinka rahani katoavat vaikka en tee mielestäni mitään sen kummallisempaa kuin kroisos-Kookaan. Pitkällinen älyllinen pohdinta aiheesta ei tuottanuut suuria vastauksia siitä kuka taskuillani käy. Tämä kuitenkin johti siihen, että NYT -fiiliksen iskiessä kaupungilla suuntasin Zaran, Mangon ja H&M:n sijasta UFF:iin. Ja se NYT -kutina pitää sisällään myös sisäisen varmuuden huippusuorituksesta, johon ensimmäistä kertaa elämässäni kykenin kunnolla kirppiksellä. Kannoin siis roppakaupalla tavaraa sovituskoppiin ja ah, nyt on shopattu kesän garderobe!

Kirppislöydöillä on tosin taipumus joko osoittautua huippuhankinnoiksi tai juuri niiksi akryylirytkyiksi, jotka pölyttyvät kaapin perällä. Kuinkahan näiden kanssa käy?

Ihana vanhan roosan värinen babydoll-mekko jossa on suuria ruskeita kukkia ja aavistus hopeaa. Tosin kolme numeroa liian suuri. Ostoperuste "Äkkiäkös mä tän pienenennän, vähän tosta otan sisään ja tuosta...". Sen mekon serkku johon laihdutetaan sopivaksi.

Tummansininen söde leninki jossa on oransseja kukkia. Halpa kuin mikä! Nyt tarvitaan vain mätsäävät kengät, laukku, sukkikset niin johan sitä sitten voi pitää. Epäilin muuten vahvasti vintage-löydöksi niskalapun merkin "Ann Miller" perusteella. Ihan selvä huippusuunnittelijan kalskahdus tuossa nimessä! Google tosin paljasti kyseisen pimun näyttelijäksi eikä antanut pienintäkään toivoa että kolttuni olisi kirpparin helmi. Hmph.

Pitkä nilkkoihin asti ulottuva punapalloinen mekko jonka esittelin pojalle "Tämä ei varmasti kävele vastaan kenenkään muun päällä!". Uskallan myös epäillä että mekon varsin erikoisen mallin vuoksi voi olla, ettei kävele minunkaan päälläni.

Hauska kasarihenkinen sähkönsininen kukallinen mekko/toppi. Tosin raja hauskan ja kuvottavan välillä on hiuksenhieno. Kesä näyttää kumpaan kallistun.

Keltainen mekko/toppi joka jättää selän upeasti paljaaksi. Tissien kanssa tosin vähän hankala.

Pieleen meni

Pojalla oli tänään synttärit. Ja minä halusin olla hyvä tyttöystävä ja ostaa mainion lahjan joka olisi sellainen jota poika on halunnut muttei ole tajunnut ostaa. Viime viikonlopun Helsinki-törsäilyn jälkeen myös budjetti täytyi miettiä hieman tarkemmin.

Päivää ennen synttäriä suuntasin kaupungille ja sain kuningasidean; poika oli aivan intona uudesta pyörästään, joten siihen tietysti jotakin. Ensimmäiseksi tuli mieleen pumppu, sillä talouteemme ei sellaista kuulunut. Intoiltuani hetken mieleeni pälkähti, että pumppu yksin on aika laiha lahja. Siispä matkamittari! Poika pohtii aina pyöräilyn jälkeen mitä tuli poljettua. No, nyt ei enää tarvitsisi arvailla! Suuntasin pyöräkauppaan ja löysin valikoiman mittareita. Päädyin edullisemmasta päästä olevaan, myyjän mukaan kuitenkin ihan kelpo kapistukseen josta löytyi kaikki perusominaisuudet. Korista mukaan hienon hieno pumppu, jossa oli kaksi erilaista päätä. Mitä sillä toisella päällä pumpattiin, ei aavistustakaan. Toisesta tulisi kuitenkin ilmaa renkaisiin kaiken järjen mukaan. Ja pieneksi vitsiksi mukaan vielä pyörään kiinnitettävä äänitorvi. Hopean värinen jossa musta kumipallo päässä jota turistamalla sai aikaan komean "trööt pois risut ja määnynkävyt" -äänen. Olin maailman paras tyttöystävä!

Saavuttuani kotiin poika oli ollut pyöräilemässä ja innosta puhkuen arvaili taas kilometrejä. Ja kertoi hakeneensa pumpun tullessaan töistä. Tietysti juuri sen saman minkä olin sullonut pakettiin. Höh. Noh, onneksi paketissa oli muutakin.

Synttäripäivä koetti ja annoin lahjat joista sankari ilahtui kovin, pumpun sain minä. Myöhemmin ohjelmassa oli synttäri-illallinen Farougessa pojan siskon ja siskon miehen kanssa. Ravintolassa odotti seurueen lisäksi myös paketti. Josta tietenkin paljastui, yllätys yllätys, matkamittari. Tietenkin saman valmistajan kuin ostamani, mutta se super-pro-himalaja-syvämerenesukellus-ja-sen-sellainen-malli. Snif.

Hieno oli ajatus ja lopulta poika sai minulta siis äänitorven.

Lisämerkintä CV:hen

Olen löytänyt selvästikin lajin, jossa pärjään muita paremmin. Hah. Viisaudenhampaani nimittäin irrotettiin sievästi ja tyylipuhtaasti, enkä näytä tippaakaan siltä että minut olisi pahoinpidelty tai että piilottelisin poskessani jalkapalloa. Painotan vielä, että kyseessä oli leikkaus eikä mikään tavis hampaankiskonta. Harkitsen vakavasti tekeväni tätä enemmänkin! Harmi että viisaudenhampaita on enää kaksi jäljellä...

(Varsin komea) Hammaslääkärini kehui suorituskykyäni vuolaasti. Sillä että suuni on luonnostaan varsin laajahko voi olla tietenkin vaikutusta siihen että pora, pihdit, vasara ja muut tykötarpeet heiluivat kuulemma suussani mallikaasti. Tämän lisään kyllä CV:heni.

Aiemmat hammaslääkärikäyntini ovat nimittäin olleet varsin traumaattisia. Kotikylän kaksi vakitätiä kutsuivat minua siskoni nimellä, kunnes aina jossakin vaiheessa muistivat että eihän se niin ollutkaan. "Tämän potilaan siskon ensimmäinen reikä taidettiin paikata kahdeksantoistavuotiaana. Toista se on kyllä tällä. Kahdeksanvuotiaaksi aika paljon reikiä" "Ja etuhampaat aivan ristissä".

En unohda ikinä myöskään sitä kertaa kymmenisen vuotta myöhemmin kun samat tädit porasivat yhteisvoimin ja yhtäaikaa kahta hammasta suussani ilman puudutusta. Tai sitä kun myöhemmin YTHS:llä pääsin jonkun kesäharjoittelijan käsittelyyn ja jonka suusta pääsi hoidon aikana muutaman kerran "Oho". Kärynnyt lamppu ja suusta lentävä veri hammaskiven poiston yhteydessä eivät auttaneet asiaa. Kesäharjoittelija huusi perääni että pitäisi varata uusi aika, mutta juoksin rakennuksesta ulos minkä kintuistani pääsin.

Sveitsin vuoden aikana murrettuani yhden hampaistani briejuustoon tulin siihen tulokseen, että olisi ilmeisesti alistuttava ja varattava se aika josta kesäharjoittelija oli vuosi takaperin perääni huudellut. Pikkuhiljaa valkeni että a)hammaslääkärin lausahdus siitä että hampaani putoaisivat lopulta jos en pitäisi niistä erityistä huolta ei ollutkaan vitsi b) suvussani ei todellakaan virtaa tippakaan suomenruotsalaista valkohampaista verta jonka johdosta eräänä päivänä peilistä näkyisikin hohtava suora hammasrivistö.

Mutta nyt alkoi uusi aika! Koska viisaudenhampaani käyttäytyvät näin sievästi ja mallikelpoisesti saatan noudattaa (varsin komean) hammaslääkärin ohjeita ja varata kiltisti uudet ajat sekä aloittaa hammaslangan käytön. Joka ilta. Pyhä lupaus.

Mitä ihminen tekisi ilman ystäviä?

Ei ainakaan järjestäisi polttareita, tuli todistettua viikonlopun aikana. Tai itse asiassa viimeisen kahden viikon.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni armoitettuna kaasoksi ja kunniakkaaseen virkaanhan kuuluu tietenkin järjestää polttarit. Koko porukan ja erityisesti rakkaiden häijyläisteni ansiosta kaikki meni mainiosti ja suht kunniakkaasti, on siis kiitettävä ja kumarrettava. Projekti saatiin päätökseen, vaikka morsiamen leidi-päivään tarkoitettu piisamiturkki katosi edellisenä päivänä Venäjän katulapsille, leidin "limousiinista" hajosivat jarrut ja morsian lähes palellutettiin kuoliaaksi tuulisella rannalla muovinpalaseen käärittynä esittäessään valokuvamallia. Silti loppu hyvin kaikki hyvin ja morsian oli onnellinen. Kivaa.

Viikonloppuna tuli myös todistettua, että 42 neliötä voivat olla asukkailleen yllättävän haastavia aamuisessa krapulasuunnistuksessa oikeisiin huoneisiin. Ei siitä sen enempää.

Pari huomiota Ranskan presidentinvaaleista. Ranskalaisen kanavan keskusteluohjelmissa on pelkästään miehiä kommentoimassa ja ottamassa kantaa. Kaiken lisäksi niillä on jokaisella pehmennys tukassa ja kiristeyt kasvot. Toinen huomio. Vaaliohjelmassa käytiin läpi miten mikäkin provinssi äänesti. Tummansinisellä, eli porvarivärillä oli luonnollisesti merkitty Nicolas Sarkozyn voittamat alueet. Olisi voinut olettaa, että sosialistien Segolène Royalin alueet olisi merkitty vastaavasti kommarien tummanpunaisella. Mutta ei. Ne oli merkitty tyttöjen vaaleanpunaisella.

Alla mina glada vapper

Meniköhän oikein?

Vappu on ehdottomasti suosikkijuhlani. Uutena vuotena on kylmä ja seuraavana päivänä aina keskitalven krapula-ahdistus. Juhannus puolestaan on aina ollut kohdallani jotenkin hankala. Murrosikäisenä minut pakotettiin vanhempien mukana mökille jossa murjotin sitten juhannus toisensa jälkeen. Myöhemmin olin usein ulkomailla siihen aikaan, joten juhannukset ovat menneet vähän milloin missäkin aika epäjuhannusmaisesti.

Mutta vappu, oi vappu! Suurin syy siihen miksi vappu on kertakaikkisen loistojuhla on se, että juuri sillä hetkellä alkaa kevään loppukiri kesään. Toinen syy on, että vappu on se juhla jota ei opiskelijana ole juuri tarvinnut suunnitella. Valtsikan pihalla boolia klo. kolme, tolkuttomasti tuttuja ja puolituttuja, siidereiden poksauttelua, erään leipomat jokavuotiset munkit, sitten joukkosiirtyminen Mantalle, aurinko paistaa ja massasuggestoidutaan laittamaan lakki päähän, juomaan skumppaa ja tulemaan poreilevaan hiprakkaan jonka saa vain kuplivalla aikaiseksi. Mantalta poistumisesta alkaa usein hienoinen alamäki noin seuraavaksi kymmeneksi tunniksi, johon liittyy usein aavistuksen verran pakkodokauksen fiilis tai bileet jotka eivät ole ihan niin hyvt kuin piti olla (Eilinen Don Johnson Big Bandin keikka tosin oli mainio!). Kannattaakin mennä suht ajoissa nukkumaan, koska aamulla alkaa vapun uusi nousu! Aurinko paistaa tietysti, uusi skumppapullo väskyssä ja tukka laitettuna mennään Ullanlinnanmäelle, jossa taas on huimasti tuttuja, hyvä hengausmeininki, syödään piknikiä ja venytään ulkona koko päivä.

Vappupäivästä on oikeastaan hauskimmat vappumuistot. Tai no, muistot. Mieleen on jäänyt eräs vappupäivä noin lukioikäisenä kun äitini halusi perheestämme vähän paremman ja päätti aloittaa vappulounastradition Palacessa suomenruotsalaisten tapaan. Itse olin kuitenkin juuri päättänyt löysätä kyseisenä vappuna äidin liekaa ja ilmestyin aamulla kotiin kaula punaiseksi syötynä ja erittäin ylpeänä siitä. Huonotuulinen äiti ja huumoria kaulasta repivät isosisarukset pakattiin isän autoon ja ajettiin Helsinkiin. Parkkipaikkaa ei tietenkään löytynyt kilometrin säteellä ja lopulta tulimme ravintolaan pahasti myöhässä. Ruoka oli hävyttömän kallista ja suuri pettymys; vetistä riisiä nakeilla kutsuttiin paellaksi. Pöytämme vieressä hääräävä kokki näytti jotenkin tutulta. "Onkse...?" "No ihan saman näköinen..." "Joo-o, kyllä se on se joka laittoi meidän serkun paksuksi ja sitten dumppasi sen. "Meidän vappulounasperinne kuopattiin ennen kuin se sen enempää alkoikaan.

Yhden hauskimmista vapuista vietin Sveitsissä. Aamulla lähdin sveitsiläisten M:n ja P:n kanssa kohti Juraa, joka on tunnettu vuoristoinen ulkoilualue pienine kylineen Pikku-Heidin hengessä. Aurinko paistoi, lämmintä oli parikymmentä astetta, käveltiin pitkin rinteitä ja niittyjä viidentoista kilometrin matka. Pysähdyttiin pieniin kyliin ostamaan tuoretta juustoa meijeristä ja syötiin piknikkiä. Fiilistä latisti hivenen keskellä-ei-mitään sijaitsevalla juna-asemalla koettu visa-kortin menetys matkalippuautomaattiin kotimatkalla. Lainarahalla kotiin, suihkuun ja porukalla paikalliseen ylioppilasteatteriin, joka esitti Woody Allenin mainion God -näytelmän. Ranskaksi. Ja ensimmäisen kerran huomasin, että kyllähän mä tätä kieltä tajuan. Teatterista jatkettiin vielä suomalaisen H:n vappubileisiin. Ruotsalaiset lauloivat hilpeitä helan går-lauluja ja suomalaiset "katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista...". Vappupäivänä maattiin bikineissä Geneve-järven rannalla, grillattiin ja soitettiin Kaivopuistoon.

Tukka on pesty, aurinko paistaa, mansikkaskumppa odottaa jääkapissa että se viedään Kaivariin. Hyvää vappua!