Aurinkoisin terveisin

Satunnainen vaahtoaja on ollut kesälaitumella, kuten varsin hiljaisesta blogista ovat jotkut päätelleet. Tai laitumilla ja laitumilla. Viikon saarenmaalaisella niityllä (i-h-a-n-a-a) ja pari viikkoa asfalttiviidakossa juoksemassa kaikkia niitä asioita joita olen lahjakkaasti laiminlyönyt koko kevään.

Eilen sitten oli edessä töihin paluu. Yritin tehdä sen hissun kissun ja pehmeästi. Vain sähköpostin purkua, tänään työskentelyä kahvilassa ja aikainen kotiinlähtö. Ja silti vaan väsyttää ihan pirusti. Uh. Haluan olla positiivinen, reipas, aikaansaapa, notkea, ruskea, hehkeä, älykäs "en koskaan valita koska kaikki on aina aiiiivan mahtavaa." Koska oikeasti, kaikki on aivan mahtavaa. Minä se vain olen kärttyinen. Ja miksi? Siksi että jäätelöstä putosi pallo, käsivarsi paloi ja tekee mieli valittaa. Vaikka ne Afrikan lapset ihan oikeasti näkee nälkee.

Tässä yritän siis epätoivoisesti palata arkeen, johon kuuluu olennaisesti ja erottamattomasti ystävämme Jyrä. Olemme ystäväpiirissä nimittäin huomanneet, että pitkin meidän kaupunginosia ajelee Jyrä, joka vetelee meidän kaikkien yli viikonloppuisin. Räyh, viuh, edestakaisin, talla pohjassa etupyörä kirskuen. Niin, että maanantaina koukkuiset sormet täristen joku meistä saa juuri ja juuri raahauduttua töissä tietokoneen ääreen ja lähetettyä sos-meilin, jota muut koukkusormet ja jyrän alle jääneet sitten myötäilevät tuskissaan omilta päätteiltään. Kuinka näin voi käydä 20 ja risat ikäisille neidoille parhaassa iässä?? No okei, 25+, mutta silti. Käsitykseni mukaan vielä tuossa iässä luontainen kyky toipua viikonloppuisista Jyränkutsuntatoimista toimisi.

Mutta ilmeisesti ei, jokainen maanantai ja tässä tapauksessa näköjään tiistaikin alkaa jyrän alta. Voi kun se olisi nyt vain tämä lomanjälkeinen viikonalku kun se venyy tiistaille asti. Istun täällä sormet niin ristissä, että koukkusormet ovat kohta solmussa. Sitten en enää pysty lähettämään edes sos-meilejä.