Ska vi?

Olen aloittanut pakollisen ruotsinkurssin, joka on jokaisen suomenkielisen yliopistosta valmistuvan suoritettava. Tiukka harmaatukkainen opettaja, läsnäolopakko ja kotitehtävät taannuttavat koko porukan selkeästi takaisin ylästetasolle. Olimme ovelasti keksineet ystäväni kanssa mennä kurssille yhdessä. Ettei tarvitsisi tehdä juuri niitä karseita paritöitä vieraiden ihmisten kanssa. Mikään ei ole vastenmielisempää kielten opiskelussa kuin tentata tuntemattomalta naapurilta ontuvasti "var bor du" ja "vad är din favorit mat?" ja sen jälkeen kun mielenkiintoiset kysymykset on esitetty vaipua vaivautuneeseen hiljaisuuteen muiden vielä tehdessä töitä.

Kaikista pahinta on tehtävien teko pareittain. Argh! Ei sovi päsmäröidä liikaa että toinenkin saa mahdollisuuden miettiä, tai sitten jos ei itse tajua tehtävästä yhteen mitään on noloa antaa toisen suoriutua yksin tai olla vastuussa kaikista vääristä vastauksista. Pahinta on, jos on itse iltapäiväväsynyt ja kahden kysymyksen jälkeen sitä mieltä että voitaisiin muuten olla nyt ihan vaan hiljaa, muttei tietenkään suomalaisella itsetunnolla varustettuna viitsi sanoa sitä. Vieraalle, Härre gud! Toinen tietenkin jatkaa innokaasti huomaamatta että aivotoiminta on paennut jo kauan sitten vastaparista. Nej säger jag och tog en kompis med mig.

Mutta ei auttanut. Tunnille tullessamme tänään hitusen myöhässä laskimme kiireesti takamuksemme ensimmäisille vapaille paikoille. Olin jo ottanut takin pois ja kirjat pöydälle, kun tarrasin kohtalotoveria olkapäästä ja kuiskasin paniikissa "Parit menee väärin näillä paikoilla". Ei auttanut, piti hymyillä teennäisesti, kysyä että naapurilta että "noh, ska vi" kun opettaja sivalsi kerta toisensa jälkeen uudella tehtävällä ja tyytyä kohtaloon.

Mutta oli kieltentunneilta muutakin unohtunut. Kuten sen, että kun tehtävät on ensin vaivautuneesti väännetty pareittain seuraa silmukan kiristys; opettaja kysyy järjestyksessä oikeat vastaukset. Siinä me aikuiset ihmiset laskimme paniikissa monesko kysymys osuu kohdalle ja täytimme kuumeisesti juuri sitä kohtaa. Viis muista vastuksista, kunhan ei tarvitse julkisesti hävetä. Sanomalla vaikkapa "Vi ska bara grillarna makkarna här."

Tätä riemua onkin tiedossa sitten maaliskuulle saakka. Hurrah och heja!

Ps. Eräs norjalainen tuttuni kysyi kerran mitä me suomalaiset sanomme kun huudamme "Heja!" vaikkapa kannustaessamme joukkuetta urheilussa. "Me suomalaiset emme taida käyttää noin riemukkaita ilmaisuja," mumisin. Jätin sentään kertomatta, että "vittu kovempaa" tuli mieleen lähimpänä synonyyminä.