Mikähän hitto siinäkin on, että aaaaina, siis ihan joka kerta lomalta palaaminen on ihan yhtä kettua? Ihan vilpittömästi viikko sitten vielä ajattelin että "onpas mukavaa mennä taas töihin ja että elämä palaa uomiinsa." Juuri sellaista lomalla olijan puolihumalaista hourailua parin mai thain jälkeen, sanon minä! "Onpas mukavaa mennä töihin" -fiilistä kesti ehkä noin kolme minuuttia maanantai-aamuna, eli juuri sen verran kun hehkutin työtovereille kuinka upeaa lomalla oli. Sen jälkeen aivot vajosivat jonkinlaiseen sumeuden loppumattomaan tilaan ja aamuisin herätessä olen sitä mieltä, että on aivan turhaa nousta. Olen yrittänyt tehdä kaikkea mikä ei vaadi suurta luovuutta, kuten taloushallintoa. Mutta mun aivoihin suorastaan koski kun yritin muistella mikä on debetin ja kreditin ero. Hmph.
Konsultoimani kanssakansalaiset ovat onneksi diagnosoineet olotilani lomakrapulaksi ja kertoneet, että pahimmillaan se saattaa kestää parisen viikkoakin. Siihen asti laiskuus olkoon ystäväni ja apatia toinen nimeni. Aamen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment