Koulutuksen mitta

Tuossa pöydällä se nyt sitten on. Nimittäin todistuspyyntö valmistumisesta. Enää puuttuu sen kiikuttaminen opintotoimistoon ja sitten jään vain odottelemaan todistusta ja kuoharia.

Kun miettii taaksepäin tätä akateemista uraa voisi sen laittaa seuraavasti; Kaikkein vaikeinta oli päästä sisään ja ulos. Välissä ei juurikaan tarvinnut kuin juoda olutta ja vastailla tenteissä sellaisiin kysymyksiin kuin "Miten Ally McBeal kuolisi jos kuolisi?" Ulospääsyssä suinkaan vaikeinta ei ollut gradu. Sen kanssa olin onnekas ja kirjoittelin sitä laten ääressä Berliinin kahviloissa. Tuskaa tuotti lähinnä viimeistely kahdessa viikossa kun sainkin yllättäen töitä. Ja tuosta ennenaikaisesta työllistymisestä johtuen myös gradun arvosanan saaminen oli hivenen tuskallinen kokemus. Läpi meni kuitenkin ja se kai on tärkeintä.

Mutta sen oikean tuskan yliopistolta ulospääsyssä tuotti byrokratia. Kukaan ei ollut koskaan kertonut miten kyseisestä laitoksesta pääsee pois. Opinahjoni nettisivuja ei parhaimmalla tahdollakaan voi kutsua erityisen selkeiksi. Opintokokonaisuuksista merkintöjen hakeminen oli oma shownsa. "Alleviivaa rekisteristä eri väreillä suorittamasi kokonaisuudet." Whaat? Mä kun kuvittelin olevani ainut vuodessa 1975 elävä. Mutta että viestinnän laitoskin?? Lopulta oli sitten vertailtava, ynnäiltävä ja tuherrettava, jotta sai selville täsmäsivätkö kuuden vuoden (okei, seitsemän) opinnot uusiin opintosysteemeihin, pisteisiin ja viikkoihin. Argh. Kohdallani homma vei kolme kuukautta.

Tänä aamuna kun vihdoin kirjoitin tutkintotodistuspyyntöä (kyllä, taas alleviivaten, sormilla laskien ja hiki virraten) meinasi aivokapasiteetti lopullisesti romahtaa. Mutta ehkäpä tässä sitä koulutuksen tasoa mitataankin. Olet saavuttanut akateemisen sivistyksen kun kykenet täyttämään tutkintotodistuspyynnön.