Eilisessä Hesarin pääkirjoituksessa otsikolla Porvarihallituksen nopea synty Matti Vanhasen taidonnäyte suitsutettiin Vanhasta suurena valtiomiehenä josta on kehittynyt muutamassa vuodessa ilmeisen taitava pääministeritason poliitikko. Tämä tosin oli ennen kuin kukaan tiesi Väyrysestä ja ulkomaankauppaministerin salkusta mitään. Mutta oli miten oli ja Väyrysestä (huokaus ja hävetys) huolimatta pitää Hesarin kirjoitus varmasti paljolti paikkaansa.
Itse luettuani kirjoitusta mietiskelin että minkähän hinnan Matti on taidonnäytteestään maksanut? Neljä vuotta sitten pääministerinä aloitti tavallisen harmaa perheenisä Nurmijärveltä, jolla oli lentoemäntä-vaimo ja kaksi lasta. Nyt pääministerinä on eronnut mies, jonka treffimenusta on saatu lukea Suomen ensimmäisestä kunnon kiss and tell -kirjasta, jonka tekstiviestit ja seksielämä on reposteltu lööpeissä ja joka nyt hengailee hehkeän Merikukan kanssa jolla tuntuu olevan fiksaatio vanhempiin vaikutusvaltaisiin miehiin. Ainoa asia mikä ei ole tainnut muuttua on se, että Matti on edelleen perheenisä.
Yksikään äiti jonka ammattina olisi pääministeri ei koskaan selviäisi edellisenkaltaisesta menosta median ja kansan kynsistä elävänä. Eikä varmaan pitäisikään, mutta eipä pitäisi Matinkaan. Mutta joo, Matilla menee lujaa. Sen sijaan on kamala kohtalo olla kolmetoista ja lukea lööpistä millainen on isäsi libido. Ihan kuin vanhempien avioerossa ei olisi kellä tahansa teinillä jo tarpeeksi kestämistä. Menestyksen hintaa ei maksa vielä Matti vaan Matin lapset. Arvaus. Mutta voisi kuvitella että takaisinmaksun aika tulee kyllä. Toinen arvaus.
****
Mutta pitääkö menestyksestä ja vaikutusvallasta aina maksaa hinta? Ja onko se hinta tasapainoinen yksityiselämä? Olisiko Matista koskaan kirjoitettu Hesarissa noin jos Matti olisi pysynyt harmaana perheenisänä ja aviomiehenä Nurmijärvellä?
Luen juuri kirjaa Paratiisi on nurkan takana jossa sivutaan taiteilijaelämää. Tarinan kaikkitietävä kertoja sanoo eräälle suurelle taiteilijalle: Rakkaus ei kuulunut elämääsi, se oli ylitsepääsemätön este taitelliselle tehtävällesi, sillä se teki miehistä porvarillisia. Onnellinen ja tasapainoinen elämä tekee mukavuudenhaluiseksi, kunnianhimo vaatii uhrauksia jotka eivät mukavaan elämään sovi? Voiko suuria melodioita, sanoja, tekoja tai teoksia syntyä jos elää tyytyväistä ja onnellisen tasapainoista elämää?
Nämäkö on sen kolikon kaksi puolta? Riippuu varmaan keneltä kysyy.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment